tiistai 21. syyskuuta 2010

Hylätty retki

Kävin eilissäpäivin kaverini Jonnen kanssa käveleksimässä metsässä ja törmäsimme hyvinkin hämyyn paikkaan. Kävelimme muina miehinä mäntyjen keskellä ja yhtäkkiä saavuimme oudolle hiekka-aukealle. Teitä kulki ristiin rastiin pienien metsäplänttien ympärillä ja jokapaikassa oli käsittämätöntä rojua. Vanhoja ulkohuusseja, pieniä leikkimökin näköisä taloja, putkia, lamppuja ja kaiken maailman teollisuusrojua.

Ihmeteltiin siinä aikamme, että mihin ihmeeseen päädyttiin, kunnes spottasin puitten välistä hienoja vanhoja autoja! valitettavasti ei ollu järkkäri mukana, niin piti napsia kännykkäkameralla kuvia, mutta kai niistäkin jotain selvää saa :D


auton merkistä ei mitään tietoa, sillä kaikki mahdollinen siihen viittaava oli revitty irti










Sinne oli vanha rouva jätetty, ilmeisesti hyvinkin viimeiselle etapilleen


Toisesta pusikosta löytyi tämä hupaisa pikku sammakko! Ei tällekkään pikkuneidille löytynyt merkkiä mistään. Kertokaa jos tiedätte!




Ilmeisesti tuulilasi oli sulanut autosta sen eteen, minulle hyvinkin tuntemattomasta syystä


Muutama kiva kärpässienikin eksyi eteemme kuvattavaksi. Aika veikeitä olivat ja niitä oli paljon!!


I Found It, I Ate It, I Hated







Puhutaanko siitä miten paljon tuolla metässä oli hirvikärpäsiä!!?? Niitä oli nimittäin sietämättömän paljon! Vuoronperään hakkasimme, läpsimme ja haroimme toisiemme hiuksia kokoajan kovasti huutaen. Hirveän ällöttäviä ja vikkeliä otukisa, ja kun ne pääsee hiusten sekaan. niitä ei meinaa millään saada pois. Lisäksi ne ei kuole millään ;___;

Hirvikärpäs episodia ennen kuultiin parin metrin päästä, puitten takaa hirveää oksien poikki raksumista ja rusahtelua, josta nopea päätelmä oli: HIRVI TAI KARHU ÄKKIÄ POIS NYT APUA!!:D Jonne kaatui juostessaan määttäälle naama edellä ja nousemisen sijaan jäi nauramaan miten huono elokuvamainen kohtaus hänen lentämisensä oli ja miten karhu olisi jo hänet raadelllut jos olisi perään viitsinyt lähte :D Hieman pelokkaina  mutta huvittuneina jatkoimme matkaamme eri suuntaan, jolloin sitten löysimme tämän edellämainitun omituisen kaatopaikan.

eipä muuta siltä päivältä sitten :D heijdoo

3 kommenttia:

Samu kirjoitti...

Punainen kuorkin hytti on Volvo Viking tai Titan ja vihreä possunokka-Transhiit. Oliko mystisessä pusikossa lisääkin autoja kenties mahdollisesti??

Dumbo kirjoitti...

Ei ollu kun nuo kaksi vain! mutta kaikkee muuta sälää oli mitä pitäs käyä kunnon kameran kanssa kuvaamassa!

Anonyymi kirjoitti...

Vihreä samakko on ford transit..